9. Onko iloinen ihminen vähän tyhmä?

Kuinka ironista: mun oli tarkoitus kirjoittaa hauska blogi, mutta nyt kirjoitankin ilosta ja hauskuudesta puolustuspuheen. Olen kirjoittanut jo parikymmentä vuotta kaikenlaista aina lehtijutuista kirjoihin ja blogeihin, enkä ole juuri koskaan kohdannut mistään vastustusta – paitsi nyt. Ja siis aiheena on ollut ILO! Miten paljon onkaan löytynyt syitä olla iloton. Loistavaa, nyt olen viimeinkin osunut johonkin uskomusten Pandoran lippaaseen!

Kai te olette kuulleet, että itku pitkästä ilosta? Ja että mies se tulee räkänokastakin, muttei tyhjän naurajasta?

Ennen kuin jatkan, niin kokeilepa itse, millaisia uskomuksia sulla liittyy seuraaviin asioihin. Jatka mielessäsi lauseita siten, mitä tulee ihan ensimmäiseksi mieleen. Voit ottaa vaikka kynää ja paperia, niin näet konkreettisesti, mitä alitajunnastasi nousee. Älä tässä vaiheessa mieti ollenkaan sitä, ovatko ne ”oikein” vai ”väärin”, kirjoita vaan.

Onnellisuus on…

Ilo on…

Iloinen ihminen on…

Positiivisuus on…

Millaisia vastauksia sait? Jos sait kovin negatiivisia lauseita, tee vielä niin, että muutat lauseet rakentavimmiksi. Sun ei tarvitse kirjoittaa mitään sellaista, mihin et oikeasti usko, mutta muuta lauseet silti sellaisiksi, että voit kääntää uskomuksen myönteisemmäksi ja eteenpäin vieväksi. Esimerkiksi ”ilo on turhaa” –> ”ilo on monesti tarpeellista”.

Olen ollut tällä omalla lifecoachingin ja muun henkisen kasvun tiellä jo niin kauan, että tietyt asiat tuntuvat itsestään selviltä, enkä aina muista niistä tarpeeksi jankuttaa. Yksi tärkeä asia on tämä: se mihin keskityt, kasvaa. Siksi olen itse tehnyt esimerkiksi tämän pandemian aikana tietoisen valinnan keskittyä iloon. Olen pelleillyt julkisesti ja postaillut kaikkea hauskaa Face-kavereilleni, olen alkanut kirjoittaa komediaa, olen laulanut ja tanssinut parvekkeellani sekä kotona, ja kirjoittanut myös Hidasta elämäähän postauksen huumorista selviytymiskeinona, mikä taitaa olla vähiten luettu artikkelini kolmen vuoden aikana. Tiedän, että ihmiset ovat erilaisia, mutta kaiken vakavan vatvomisen sijaan (tai lisäksi) olen halunnut näyttää oman esimerkin kautta, että näinkin voi tilannetta käsitellä. Se, että tilanne on vakava, ei tarkoita sitä, että itsekin olisi pakko olla.

Tässä eräänä päivänä mun huomio kiinnittyi Facebookissa erään henkilön postaukseen, joka käsitteli taas vaihteeksi sitä, että mitä kauheaa tästä koronasta seuraa. Se oli vain yksi monista vastaavista postauksista. Hän oli myös lähettänyt eräänä iltana/yönä mulle videon, jossa espanjalaiset poliisit pamputtavat jotakuta miestä kadulla. Aamulla avasin videon ja lopetin sen kesken, enkä lukenut tämän henkilön pitkää sepostusta asiasta. Poliisien toiminta oli tosi väärin, mutta mitä mua hyödytti katsoa sellaista videota? Mitä minä olisin pystynyt asialle tekemään?  

Me ei haluta katsoa mitään ahdistavia videoita tai edes tv-ohjelmia tai leffoja. Me usein hassutellaan keskenään.

34,35,321,330.500671

Koska tuosta jatkuvasta negatiivisuuden levittämisestä oli jäänyt pieni vitutus kytemään, kommentoin hänen postauksensa alle, että olen itse kaikesta kauheudesta huolimatta valinnut olla onnellinen. Vastaukseksi sain kuulla, ettei ole hyvä olla asioista tietämätön ja katsoa maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Mähän itse asiassa seuraan paljonkin maailman tilannetta (vaikka hän ilmeisesti oletti, että en sitä teen, vaan suljen silmäni kaikelta informaatiolta). Luen uutisia ja seuraan keskusteluita sen verran kuin jaksan. Tarkoitan jaksamisella sitä, että jos alan kuormittua negatiivisesti ja mieliala alkaa laskea, irtaudun sellaisesta tekemisestä ja keskitän huomioni iloisempiin asioihin, joita elämässä on myös. Tämän vuoksi en ole lähtenyt mukaan pelkoon, joka monella on tällä hetkellä päällä. Ilmeisesti tällä ihmisellä on sellainen uskomus, että ilo on jotenkin pois älykkyydestä – mutta eihän se ole mistään muusta pois kuin murehtimisesta! Ja mitä se taas ketään auttaa?

Vastasin hänelle, että onnellisuus ei ole tyhmyyttä, se on valinta. En suinkaan katso maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi luullen, että pandemian ansiosta maailma muuttuu jotenkin mullistavasti ihanaksi Shangri-Laksi. Olen toivonut, että ihmiset ovat kotona ollessaan ehtineet miettiä omia arvojaan ja sitä, millaista elämää haluavat oikeasti elää, ja pystyvät kasvamaan tässä mukana, mutta eivät kaikki kasva millin vertaa vaikka mitä tapahtuisi. Puute tulee aiheuttamaan toisissa ihmisissä entistä enemmän ahneutta – tai no, sehän on jo ollut näkyvissä. Eikä sen puutteen tarvitse edes tarkoittaa köyhiä. Mutta osa ihmisistä köyhtyy entistä enemmän ja syrjäytyy. Yleinen ahdinko varmasti heijastuu ympäriinsä. Ihmiset tulevat edelleen olemaan toisille ihmisille petoja (ja myös eläimiä kohtaan!), emmekä me tule koskaan pääsemään käsittämättömästä julmuudesta eroon. Miltä muuten kuulostaa? Tuliko toiveikas olo tulevaisuuden suhteen?

Niinpä.

Kun sä stressaat ja olet huolissasi omista tai koko maailman asioista, niin miten autat silloin itseäsi selviytymään tästäkin kriisistä? Entä muita? Entäs jos oletkin iloinen, niin miten vaikutut silloin sekä omaan elämääsi tai toisten? Oletko silloin vähän ”tyhmä”, kun et murehdi maailmaa?

Mä uskallan iloita elämästä siitä huolimatta, että joku pitää mua tyhmänä tai ”ei-uskottavana” (mihin?), koska mä haluan olla niin onnellinen kuin se olosuhteisiin nähden on mahdollista. Ja taatusti olen ainakin onnellisempi kuin se ihminen, joka paheksuu mua.

Pidin eilen koronteeni-vappu-kotibileet JVG:n nettilähetyksen tahtiin. Koirani katsoo mua vähän hitaasti, varmaan niinkuin moni muukin saattaa katsoa ihmistä, jolla on liian kivaa itsekseen.

Iloahan on helppoa löytää silloin, kun menee hyvin, mutta sitä pitäisi tuhlata ja jakaa joka päivä. Korostan silti, etten yritä väittää, että masentuneen pitäisi vaan laittaa hymyä huuleen tai että ei saisi tuntea huolta ja stressiä, esitän vain erilaisen näkökulman. Iloa VOI löytää elämään, vaikka asiat eivät ole hyvin – itse asiassa juuri vaikeina aikoina iloa tarvitaan eniten! Ilo tuo elämään keveyttä ja selkeyttä, jolloin on myös helpompaa tehdä hyviä ratkaisuja. Veikkaanpa, että yksi etenkin suomalaisille kuuluva uskomus on se, että kun oikein raadetaan ja tehdään asiat vaikeimman kautta, siitä saa jonkin palkinnon, kruunun pään päälle. Jos asiat tehdäänkin ilon kautta, niin onko se silloin liian ”helppoa”?

Kuulen jo vastalauseita: ”Mutta ei aina jaksa olla iloinen”, ja sitten tähän kaikki syyt perään. Ei niin. Mutta entä edes joskus?

8. Suomi vastaan Espanja kaipauskisassa

Ensin koronteenitilanne ihan lyhyesti: eilen tuli tasan 5 viikkoa täyteen ulkonaliikkumiskieltoa. Vasta!! Eikö me olla oltu lukittuina tänne jo jotain pari vuotta? En jaksa enää raportoida lukuja Espanjan tartunnansaaneista tai kuolleista. Yhteismäärät ovat hirvittäviä, mutta oikeastaan sillä ei ole mulle juuri nyt merkitystä. Ainoat luvut, jotka mua kiinnostaisivat, olisivat ne, että miten kauan tämä koronteeni vielä kestää, mikä on tilini saldo sekä mikä tulee mun vaatekoko olemaan, kun tämä on ohi. Mitkään näistä numeroista eivät näytä nyt hyviltä.

En silti ole vajonnut vielä masennukseen tai päästänyt petoa…anteeksi pelkoa irti. Viimeaikaiset tunnetilat ovat olleet nämä: lamaannus, kärsimättömyys, saamattomuus, liikutus, hyvä fiilis, lamaannus, tylsyys. Pääsiäisen pyhät olivat jotenkin tosi vaikeat, kun naapurustossakin oli extra-hiljaista. Tuntui, että olen tässä maailmassa ihan yksin. Mutta nyt olen palannut taas elämään ikuista tiistaita. Tiedättehän – maanantaina vituttaa, keskiviikkona ajattelee jo, että kohta on perjantai, torstai on toivoa täynnä, perjantaina relataan, lauantaina juhlitaan, sunnuntaina levätään…mutta kukaan ei kaipaa tiistaita. Mitä silloin tapahtuu? Ei mitään (paitsi meillä on tiistaisin tori, josta saa älyttömän edullisesti tuoreita hedelmiä ja kasviksia).

Täällä neljän seinän sisällä on ehtinyt välillä jo unohtua, miksi halusin asumaan Espanjaan. On tullut välillä jopa fiilis, että haluaisin Suomeen, mutta sitten olen nähnyt, että teillä on satanut lunta ja ikävä on mennyt ohi välittömästi. On kuitenkin ollut aikaa pohtia sitä, mitä kaipaan Suomesta, ja mitä kaipaisin Espanjasta, jos joutuisin täältä lähtemään. Otsikosta huolimatta kyse ei ole mistään maaottelusta tai vastakkainasettelusta, koska kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa. Näihin tuloksiin tulin.

Välillä unohdan, että siellä näytti tältä...

koska mun mielessä Suomi on tällainen.

Mitä kaipaan Suomesta

  1. Kodin yllättävät pikku asiat

Aivan aluksi etsin kissojen ja koirien kanssa kahden desin mittaa, jota en löytänyt mistään! Tarvitsin nimenomaan kaksi desiä, koska sillä on helppo mitata koirani ruoka. Löytyi vain jotain outoja 60 milllin mittoja tai isoja 1200 millin mittoja, joissa on viivoja ympäriinsä niin, ettei siitä ota mitään tolkkua. Toin kyseisen mitan käydessäni Suomessa. Toinen asia, jota olen kaivannut, ovat käsipyyhkeet, joissa olisi lenkki! Huokoisempaan kankaaseen olen tehnyt saksilla reiät, muuten ripustan pyyhkeet naulakkoon ilman lenkkiä, jolloin ne aina putoilevat.

2. Joitakin (valmis)ruokia

Olisipa ihanaa säästää ajassa ja ostaa vaikka valmista lohi- tai kasvissosekeittoa tai pinaattilettuja. Täällä ei juurikaan ole valmiseineksiä, ainakaan terveellisiä. Ruokailuni on mennyt aika pastalinjalle, koska pastaa saa aina lähikaupan suppeasta valikoimasta. Ensimmäisen vuoden kaipasin myös suomalaista jauhelihaa. Vasta sitten aloin tottua paikallisen jauhelihan makuun –tai ehkä jauhelihakastikkeen erilaiseen makuun vaikuttaa myös tomaattimurska, joka taitaa olla täällä makeampaa kuin Suomessa? Suomen vieraitani pyysin tuomaan jauhelihamaustetta, mutta silti jauheliha ei mielestäni maistu yhtä hyvälle kuin Suomessa (missä söin muuten aina luomua). Suomessa on myös mielettömät määrät erilaisia terveellisiä välipaloja, kuten rahkoja, jotka olisivat käteviä. En silti ymmärrä, miksi täällä asuvien pitää käydä ostamassa Suomi-kaupoista suomalaisia tuotteita, kuten vaikkapa kahvia älyttömään hintaan. Nyt asutaan Espanjassa ja espanjalainen kahvi on itse asiassa paljon parempaa kuin suomalainen liru (kunhan siihen siis tottuu).

3. Sushi!

Tämä piti ihan mainita erikseen. Tiedän täältä yhden sushipaikan ja siellä on yhtä kallista kuin Suomessa (eli meidän hintatasoon verrattuna tosi kallista, saisi kolme lounasta samaan hintaan). Iloiseksi yllätykseksi paikallinen marketti, Mercadona on alkanut tehdä sushia, mutta mieluiten söisin heti tuoreena, enkä muoviin pakattuna.   

35,35,129,143.341385

4. Kirjat

Koti tuntui kodilta vasta silloin, kun sain lähetettyä omat valikoidut kirjani tänne, sitä ennen oli orpo olo. Tietyt tietokirjat mulla pitää olla lähettyvillä, ja kyllä suomenkielistä tekstiä välillä kaipaa muutenkin. Fugessa on onneksi kirjastoja, jos tulee tarve löytää lisää luettavaa.

5. Julkinen liikenne

Asuin Helsingissä metroradan varressa. Metrot kulkivat muistaakseni kuuden minuutin välein, kuin nakutettu. Täältä mun kodin vierestä kulkee bussi kerran tunnissa, ja sekin voi olla paljon myöhässä. Kerran olen missanut hieronta-ajan, kun bussia ei näkynyt 40 minuuttiin. Yleensä kuljen kävellen, koska suurin osa palveluistani on noin 20 minuutin päässä. Junalla sentään pääsee näppärästi niin Malagaan, Torremolinokseen kuin Fugen keskustaan. Mulla on potkulauta, mutta harkitsen pyörän ostamista. Haaveilen kunnon moposta. Vespassa ei taida olla tarpeeksi tehoja, että se jaksaisi vetää jyrkkiä mäkiä ylös.

6. Ystävät ja perhe

Olin odottanut kovasti, että vanhempani tulisivat käymään tänä keväänä (ekaa kertaa), mutta korona sotki suunnitelmat. Myöskään sisko ei varmastikaan pääse tänne lastensa kanssa kesällä. Menee varmaan vuosi, ennen kuin näen uudestaan Suomen ystävät ja läheiset, ja se tuntuu juuri nyt pitkältä ajalta, vaikka en ole varsinaisesti ikävöivää tyyppiä. Onneksi on ollut Face ja Whatsapp, jotka on olleet ahkerassa käytössä. Vaikka olen nyt löytänyt täältäkin hyviä tyyppejä, niin tietenkin on eri asia kommunikoida ihmisten kanssa, jotka on tunteneet mut jo pitkään. Ja varsinkin siinä vaiheessa, kun koin monta karvasta pettymystä, ennen kuin löysin täältä luotettavia ja kivoja kavereita, mietin että voi kun voisin lennättää ystävät tänne – sitten tää olisi paratiisi! Muuten mulla ei ole ikävä suomalaisia noin yleensä, koska heitä on täällä ihan tarpeeksi (tulee esimerkiksi puhuttua liikaa suomea).

Mökiltä. Yksi ihanimpia paikkoja Suomessa.

7. Hyvä kirjanpitäjä!!

Se, mikä on ollut Espanjan huonoin puoli jo ennen koronaa, on arvaamattomuus. Ja tämä ei ole vain mun oma mielipide. Pahinta on se, kun ei voi ollenkaan tietää, mitä kirjanpitäjäni häärää. En ole koskaan saanut mitään raporttia, vaikka olen pyytänyt sitä lukuisat kerrat, vaan jokaisen kvartaalin jälkeen, jolloin tilitys on tehty, olen saanut sähköpostiin kaksi lukua, joista toinen on verojen määrä, joka sitten otetaan suoraan mun tililtä. Ne ovat heitelleet neljännesvuosittain paljonkin, joten koskaan ei voi etukäteen tietää, paljonko pitäisi yhtäkkiä olla rahaa plakkarissa. Ja kaikkein pahinta on se, että jos kirjanpitäjäni tekee virheen, niin minä maksan viulut. Lisäksi kirjanpitäjäni enklanti on niin kauheaa, että joudun kysymään yksinkertaisiinkin viesteihin tarkennuksia uudestaan ja uudestaan. Olin juuri vaihtamassa kirjanpitäjää, vaikka tämä ongelma tuntuu olevan sama joka lafkassa, mutta korona sotkin senkin.

8. Työ- ja koulutusmahdollisuudet

Voi kunpa täällä olisi englanniksi ammatillisia koulutuksia, mutta eipä ole. Espanjaksi en pysty vielä opiskelemaan, lisäksi koulutustaso on vähän erilainen kuin Suomessa. Kaikenlaisia harrastekursseja löytyy kyllä suomeksi, ja itsekin voi harrastella kaikenlaista yrittämistä. Koska paikallisen hintatason mukaan et voi pyytää palveluistasi juuri mitään, niin töitä saa täällä auringon alla paiskia. Nyt kun Espanjan talous tulee dyykkaamaan vielä pahemmin kuin monen muun valtion talous, niin mitä työmahdollisuuksia tänne vielä jää? Suomessa on alunperinkin ollut enemmän menestymisen ilmapiiri, kun taas täällä koetetaan lähinnä selviytyä.

9. Luonnon tuoksu

Suomessahan parasta on tietenkin kesä, silloin kun ei sada kuin Esterin eväskorista. Ihaninta on metsän tuoksu sateen jälkeen. Täällä olen bongannut tänä keväänä joskus tuoksuja, joista on tullut Suomi mieleen. Suomen viileä kesä houkuttelisi muutenkin, ja toivon pääseväni sinne ainakin pariksi kuukaudeksi. Asiaa täytyy kysyä koronalta.

Mitä kaipaisin, jos lähtisin Espanjasta

  1. Luonto

Moni rakastaa täällä merta, mä taas vuoria. Asun niin liki ”landea” että muutaman minuutin kävelymatkan päässä tulee vastaan lampaita, kanoja, kiekuva kukko, lehmiä, hevosia, koiria, katukissoja ja niin edelleen. Rakastan tätä kaikkea. Ylempää näköalapaikoilta näkee hienosti koko kaupungin ja vaaleanpunaiset auringonlaskut merelle.

2. Lämpö ja valo

No tietysti, niidenhän takia kaikki tänne haluavat. Aurinkorannikolla paistaa noin 300 päivää vuodessa. Se on vaan NIIN ihanaa, kun ei tarvitse pukeutua puolta vuotta goretexiin!! Muutenkin elämä on niin paljon helpompaa ilman kerrospukeutumista. Ja valo…turha kai edes mainita, miten hyvää se tekee mielenterveydelle. Suomessa mulla oli aina tosi pahoja kaamosoireita ja kaamosvitutusta, täällä ei ole vituttanut kertaakaan heti aamulla herätessä.

3. Värit!

Kukat ja puut kukkivat ympäri vuoden. Talojen ulkoseinissä on kuviollisia ja värikkäitä kaakeleita, ja seiniä tai ikkunankarmeja on maalattu eri väreillä. Harmaata et näe missään. Olen taivaassa! Samoin täältä löytyy värikkäitä vaatteita todella helposti, kun Suomesta niitä on ollut mahdotonta löytää – kolusin usein kaikki liikkeet ja nettikaupat läpi (ja ”väreiksi” mulle ei siis riitä pastellit tai murretut sävyt). Nyt mulla on vaatekaappi täynnä esimerkiksi punaista, pinkkiä ja lilaa.

Mun mielestä tähän rakennukseen on käytetty just sopivasti värejä.

37,35,150,162.469742

4. Valokuvaaminen

Luonnon, valon ja värien myötä täällä on mahdollistunut valokuvaaminen, mikä oli mun tavoite. Suomessa ei ole valoa noin puoleen vuoteen, joten jos joudun takaisin sinne harmauteen, se olisi mulle kova isku. Valokuvaamisesta tällaisissa puitteissa en haluaisi luopua!

5. Espanja

Täällä on loputon määrä kauniita paikkoja, historiaa ja kulttuuria, mitä on vielä näkemättä. Onneksi olen ehtinyt jo koluta lähiympäristöä, koska Costalta on ollut helppo sinkoilla ympäriinsä. Silti vielä olisi paljon lisää koluttavaa – vaikka loppuelämäksi.

Kuva on Rondasta. Olisin voinut laittaa tähän minkä tahansa kuvan mistä tahansa, koska kaikkialla on niin kaunista.

6. Rento ilmapiiri

Se, missä täällä hävitään tehokkuudessa, voitetaan inhimillisemmässä ilmapiirissä. Ihmiset eivät juokse täällä laput silmillä paikasta toiseen, eivätkä tuijota kulkiessaan kännykkään. Espanjalaiset hymyilevät herkästi, ja täällä tervehditään kadulla, vaikkei tunneta toisiamme. Ja sellaisissa pikku asioissa, missä suomalainen närkästyy, espanjalainen nauraa, kuten jos vahingossa törmää toiseen kadulla, tai jos lapsi on kovaääninen. Kerran jouduimme odottamaan Valon kanssa eläinlääkärin aulassa tunnin ja koko sen ajan Valo vinkui, haukkui ja hyöri ympäriinsä. Sinä aikana moni espanjalainen tuli rapsuttamaan ja sanomaan, että voi kulta. Lisäksi yleiseen rentouteen vaikuttaa se, ettei täällä olla aikataulujen orjia. Ei tarvitse katsoa kalenterista pitkälle, jos haluaa nähdä kaverin, voidaan jopa nähdä saman päivän aikana.

7. Ilo

Espanjalaiset arvostavat juhlimista ja yhdessä olemista. Täällä on paljon juhlapäiviä, joissa kunnioitetaan vanhoja traditioita. Juhliin panostetaan, vaikka muuten olisi tiukkaa rahan kanssa: täällä siis priorisoidaan ilo järkevyyden edelle. Ilon vaaliminen parvekkeiden kautta myös koronan aikana on ollut liikuttavaa. Suomessa olisin jo muumioitunut yksin kotiini.

Esimerkiksi ferioiden aikaan KAIKKI naiset lapsista mummoihin pukeutuvat näihin hörhelömekkoihin.

8. Halpa ruoka ja juoma

Jokainen, joka on täällä tottunut paikalliseen hintatasoon, järkyttyy Suomeen palatessaan. Yleisin järkytyksen aihe on tietenkin alkoholi. Jos täällä saa ruokakaupassa hyvän viinin tai skumpan 2,50 eurolla ja Suomessa yksi puolen litran olut maksaa kaupassa enemmän (puhumattakaan nyt baareista!), niin kyllä se vähän sydämestä ottaa. Ruokakaupassa on ilo käydä, kun parilla kympillä saa jo ihan älyttömästi ruokaa ja juomia. Toreilta saa myös todella edullisesti tuoreita hedelmiä ja kasviksia (jos vaan ehtisi käydä).

9. Oma koti

Tietenkin jäisin kaipaamaan tätä kompaktia kotiani, jonka paras asia on parveke. Siellä köllöttelen joka ilta koiran kanssa katsellen upeita auringonlaskuja. Nyt koronan aikaan se on ollut aivan henkireikä, kun ei ole päässyt ulkoilemaan. Täällä on tullut taputettua hoitohenkilökunnan kunniaksi, kuunneltua naapurista ja lähitaloista musaa, tanssittua ja laulettua. Eilen tutustuin toiseen espanjalaiseen naapuriini parvekkeen kautta huudellen. Meillä on myös aivan ihana piha, jota puutarhurimme hoitaa. Siellä on esimerkiksi lemppareitani hibiscuksia ja vaikka mitä muita kauniita kasveja. Että minäkö vaihtaisin nuo pihan palmut harmaisiin haapoihin? Tätä en suostu vielä ajattelemaan.

35,35,226,200.504120

10. Musiikki ja äänet

Musta on ihanaa, jos naapurista kuuluu hyvää musaa tai ohiajavassa autossa pauhaa reggaeton (en kylläkään nauttisi musasta, jos se olisi jotain humppaa). Aina espanjalaisten kovaäänisyys ei ole hyvä juttu, varsinkaan yöllä, mutta en ole joutunut siitä kovin paljon kärsimään. Jos menee johonkin baariin tai kahvilaan, jossa on vain espanjalaisia, meteli on niin korvia huumaava kaikkien huutaessa samaan aikaan toistensa päälle, että sitä ei suomalaisen herkät korvat kestä. Eräs espanjalainen kauppias kertoi, että oli Suomessa käydessään tykännyt siitä, että junassa matkustaessaan kukaan ei ollut puhunut yhtään mitään. Se oli ollut hänelle mukavaa vaihtelua. Musta taas on vaihteeksi kivaa, kun ympärillä on elämisen ääniä. Etenkin nyt kotiarestin aikaan.

11. Ystävät ja kaverit, jotka olen saanut

Olen nähnyt jo näin paljon vaivaa, että olen löytänyt täältä hyviä tyyppejä ja omia kuvioita – nytkö se pitäisi kaikki heittää pois? Kaikkihan on vasta alussa!

Summa summarum:

Sen, kummassa maassa tulevaisuuteni tulee olemaan, ratkaisee kohtalo. Ja intuitio. En aio tehdä mitään päätöksiä väkisin, vaan se ratkaisu tulee mulle. Ja sitten kun ratkaisu kirkastuu, on keskityttävä niihin positiivisiin asioihin, joita kulloisessakin maassa on. Tällä hetkellä elän päivän kerrallaan ja odotan, että pääsisin nyt ihan ensiksi ulos omasta kämpästäni!

7. Rehellisyys pelastaa myös sut

Maailma ei ole loppumassa, se on muuttumassa. Uskon ja toivon (jälleen naiivin optimistisesti?), että se on muuttumassa aidompaan suuntaan. Nyt on hyvä tilaisuus olla mahdollisimman rehellinen itselleen. Tiedän…jos sulla on nyt kova pelko ja ahdistus tulevasta, sua ei kiinnosta paskaakaan mitkään rehellisyydet. Tekisi mieli vaan käpertyä sikiöasentoon, eikä lähteä vatvomaan ”turhia”. Mutta juuri nyt, kun monet kulissit ovat romahtaneet alas, on tullut tilaa olla aito ja haavoittuvainen. Ja sitä kautta löytyvät myös aidot vastaukset itsetuntemukseen ja tulevaisuuden miettimiseen sitten koronan jälkeen.

Astu totuuteen.

Yksi erittäin hyvä asia, jonka tämä tilanne nyt tekee, on se, että se repii kiiltokuvat irti albumeistaan. Ja tuo albumi on some. Somessahan tähän mennessä kaikki ovat halunneet esittää, miten ihanasti menee. Ollaan kauniita, menestyviä ja rikkaita. Some heittää silmille koko ajan kuvastoa: tuota on menestys. Tuo tekee onnelliseksi. Me tiedetään jossain takaraivossa, että jollain täällä on vaan hienot kulissit pystyssä, mutta ei voida varmuudella tietää kenellä. Joten me mennään siihen bullshittiin, että vertaillaan kaikkien imagoita itseemme. Ja sitten voidaan pahoin.

Myös moni heistä on voinut pahoin, jotka ovat rakentaneet itselleen näyttävän, mutta ehkä feikinkin elämäntyylin. Some on elättänyt ihmisiä, joiden KOKO ELÄMÄ on ollut sitä, että he näyttävät joltain mitä eivät ole ja antaneet ymmärtää elämäntyylinsä olevan jotain, mitä se ei ole. Heidän elämänsä on ollut täysin riippuvainen tykkäyksistä. Mutta niin paljon tapahtuu pinnan alla. Fitness-tyypit paljastavat jälkeenpäin, miten onnettomia he olivat nälkiintyneinä, elleivät jopa sairastuneet syömishäiriöön. Moni menestyvä tai menestyvältä näyttävä saattaa kärsiä yksinäisyydestä, olla korviaan myöten veloissa tai ihan mitä vaan muuta. Me emme tiedä totuutta, mutta silti katsomme upeita kuvia kateellisina ja vertaamme, ettemme ole saavuttaneet samoja asioita. Jos jonkin asian toivon koronan rysäyttävän tuhkaksi, niin sellaisen bisneksen, joka on pelkkä kupla. Meidän kaikkien vuoksi, etenkin nuorten!

Kulpia Sevillassa.

Olen itsekin rimpuillut paljon somen kanssa, johon on hujahtanut suuri osa vapaa-ajastani viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olen bloggaillut ja somettanut vaihtelevalla menestyksellä ja menetyksellä. Olen kokenut ajoittain suurta turhautumista näpytellessäni kirjaimia bittiavaruuteen, mutta myös upeaa onnistumista, kun joku lukija on lähettänyt kiitollista palautetta. Mutta epäonnistumisen pelko on hiipinyt aina kannoillani. Kun kirjoitan jotain suoraan sydämestäni ja paljastan itsestäni rehellisesti julkisesti jotain kipeää ja hävettävää, niin mietin, että miksi ihmeessä teen tätä? Olenko hullu, kun laitan itseni alttiiksi arvostelulle – ja onko tästä edes mitään hyötyä kenellekään? Häpeä omasta vajavaisuudesta on se asia, jota kukaan ei halua muiden näkevän, se ettei ole tarpeeksi hyvä jossain. Siksi someen halutaan laittaa vain ”onnistumisia”. Kuinka moni kestää ajatuksen, että jos en laitakaan mitään kiiltokuvaa someen, riitänkö sellaisena kuin olen? Jos kerronkin suoraan, että tällainen oikeasti olen, ja ketään ei kiinnosta?

Oivalsin juuri äskettäin, miten vähän ulkopuolisten mielipiteillä on lopulta väliä, koska kaikki katsovat sua omasta näkökulmastaan ja näkevät vain sen minkä kykenevät tai haluavat. Juuri pari päivää sitten sain kuulla itsestäni kommentin, josta en tunnistanut itseäni ollenkaan. Ensimmäiseksi aloin nauraa ällistyneenä. Muistin, millaisia kommentteja olen joskus aiemminkin saanut, jotka ovat olleet aivan toistensa vastakohtia. Tässä best of:

Joidenkin mielestä olen liian etäinen, jopa pelottava. Tosi herkille ihmisille voin olla jopa jonkinlainen uhka (tahtomattani).

Joidenkin muiden mielestä taas olen liiankin lähestyttävä. Täytyisi olla asiallisempi ja coolimpi.

Joillekin suorasukaisuuteni ja rehellisyyteni on negatiivinen asia.

Toiset ajattelevat, että jes, kerrankin joku uskaltaa sanoa sen mitä kaikki muut ajattelee (minkä vuoksi olen saanut jopa töitä)!

Mulle on sanottu täällä Fugessa, että olen tosi suomalainen, kun olen tällainen pessimisti. Toiset taas ovat sanoneet, että olen suomalaiseksi epätavallisen avoin ja positiivinen.

Olen pelleilijä ja hassuttelija, ja samaan aikaan viisas vanha sielu.

Mussa on sisäänrakennettuna sekä valmentajan positiivinen ratkaisukeskeisyys että toimittajan kriittisyys.

Joidenkin mielestä olen liian hörhö.

Hörhöjen mielestä en ole niin hörhö, koska kuka henkinen ihminen kiroilee kuin merimies?

Mua on myös kehotettu olemaan hys hys, etten puhuisi noista universumeista julkisesti, kun ihmiset alkaisivat pitää mua ihan pimeänä. En ole koskaan suostunut siihen. Vaikka joskus julkisesti kirjoittaessani omista kipukohdistani onkin pelottanut painaa enter-nappulaa, rehellisyys on silti aina suojannut mua, koska mulla ei ole ollut mitään salattavaa. Ja rehellisyys on auttanut mua saamaan lähelleni aitoja ihmisiä. Tietenkään en siltikään ole aina tullut oikeinymmärretyksi, mutta erilaisten ihmisten parissa se nyt olisi liikaa vaadittu.

Tiedättekö, ketä mä ihailen eniten maailmassa (ja muuten, se ketä ihailet, kertoo sun arvoista yllättävän paljon)? Mun idoli ei ole yksikään valmentaja tai henkinen ihminen, vaikka olen opiskellut alaa, tutustunut hienoihin tyyppeihin ja lukenut kotiläksyni. Hyvin nuoresta asti olen ihaillut koomikoita. He edustavat mulle äärimmäistä rehellisyyttä ja rohkeutta. Ilman rehellisyyttä ja aitoutta komiikka ei toimi. Ja kun se ei toimi, vaan koomikko seisoo lavakuolemaa kokien kun kukaan ei naura – siinäpä vasta häpeälle altistumista! Mulle jäi mieleen jokin aika sitten erään (nais)koomikon heitto, koska hirvitti hänen rehellisyytensä. Jos ihminen kertoo lavalla kaikille, ettei ole saanut kuuteen vuoteen, niin jumalauta, älkää kutsuko mua rohkeaksi!

Koska ihmiset näkevät sut joka tapauksessa heidän omien silmälasiensa läpi, teetpä sitten mitä tahansa, niin sun on sama olla vaan oma itsesi. Mutta jotta tiedät, kuka on se oma itse, ensin sun tulee tutkia rehellisesti niitä pelkoja, joita olet alitajuisesti itsessäsi piilotellut. Kun uskallat kohdata nuo pelot ja vapaudut niistä, elämäsi muuttuu keveämmäksi ja helpommaksi. Kuten olen kirjoittanut tokaan kirjaanikin: ensin totuus vituttaa, mutta sitten se vapauttaa. Jo se auttaa, että myönnät, että nyt mua pelottaa, ahdistaa, vituttaa ja hävettää. Puf! Mikä helpotus. Tämän jälkeen olet valmis antautumaan. Näet selkeämmin, mitä toiveita sulla on, mikä sut tekee oikeasti onnelliseksi. Onko sulla vielä jotain lahjoja, joita et ole käyttänyt? Olisitko onnellisempi ilman parisuhdettasi vai parisuhteessa? Miten haluat jatkaa elämääsi koronan jälkeen? Ihan ensin pitää olla rehellinen itselle, jotta voit olla sitä myös muille.

T: Toteeminainen

Totuus vapauttaaaa!!!!!

6. Fiiliksestä toiseen: kriisien ja koronteenin vuoristoradassa

Terkut taas täältä koronakaranteenista, jota olen alkanut nimittää koronteeniksi. Se on tänään päivä 21 eli takana on kolme viikkoa ”lockdownia”. Todellakin lusimiselta tämä on alkanut tuntua, kun ei ole saanut käydä kunnolla ulkona. Vankilan tapaan meillä on täällä Espanjassa kalteritkin ikkunoissa, tosin oikeassa vankilassa saisi sentään ulkoilla tunnin päivässä! Tietysti olen käynyt kaupassa silloin tällöin sekä koiran kanssa mahdollisimman lyhyen lenkin kadunkulmassa. Ehkä en voi valittaa, koska ainakaan en ole yksi niistä tartunnan saaneista, joita on Espanjassa tällä hetkellä yli 124 000, tai kuolleista, joita on yli 11 000 (luvut päivitetty la puolenpäivän aikaan).

Tässä ajassa on ehtinyt jo mieli notkahdella. Kuten jo ennustin ensimmäisissä kirjoituksissani, niin kuherruskuukausi eli alun hurmos ei kestänyt kuukauttakaan. Osalle tosin tuli jo alkuvaiheessa paniikki. Konkreettisimmin se näkyi kauppojen hyllyillä. Huomasin hamstraamisen painotuksen muuttuvan Mercadonan hyllyillä hätätilan edetessä näin:

Vaihe 1: Hei, hamstrataan vessapaperia! Sillä me selvitään!

Vaihe 2: Äkkiä, hamstrataan lihaa! Sillä me selvitään!

Vaihe 3: Hitto, tämähän on vakavaa. Hamstrataan viiniä! Sillä me selvitään!

Enää ei tarvitse hamstrata, koska kaikkea riittää. Nyt isompi ponnistus on itse kauppaan pääseminen. Viimeksi käydessäni Mercadonassa, isommassa marketissa, järkytyin nähdessäni ulkona sadan metrin jonon (turvaväleineen). Onneksi se eteni yllättävän hyvin ja sisällä oli mukavaa shopata puolityhjässä kaupassa, mutta on tämä aikamoista…Ei huvita enää kauppaankaan lähteä, vaikka se on lähes ainoa keino päästä ulos (sen koiranulkoilutuksen lisäksi).

Kuten kaikkiin kriiseihin, niin koronteeniinkin kuuluu eri vaiheita. Kaikki tunteet kuuluvat asiaan. Ekat pari viikkoa mulla oli hyvät fiilikset, sitten tuli muutama vaikea päivä ja niiden jälkeen tuli taas muutama päivä, jolloin löin kaiken ihan läskiksi. Ehkä jo näitte CreaSoulin sivulta alla olevan kuvan, kun päätin postata itsestäni niin ruman kuvan kuin ikinä sain otettua (no jaa, ei se kovin vaikeaa ollut), koska halusin repiä huumoria tästä tilanteesta? Tätä se kolmen viikon kotiaresti teettää – ei ole enää mitään väliä! Eilen puolestaan tajutessani, että tämä koronteeni ei tule loppumaan Espanjassa vielä 11.4, vaan voi jatkua vaikka toukokuuhun, menin aika sanattomaksi. Miten ihmeessä tätä monotonisuutta jaksaa vielä monta viikkoa? Siinä saattaa huumori loppua vielä moneen kertaan.

Näistä vaiheista tuli mieleen se, kun mulla todettiin kymmenen vuotta sitten melanooma. Silloinkin ensimmäiseksi muhun iski ihan mieletön rauha. Kiire loppui kuin seinään ja asiat menivät suit sait oikeaan perspektiiviin. Toisaalta isojen kriisien alkuvaiheeseen kuuluvat myös shokki ja kieltäminen, että eihän tämä ole mahdollista. Moni on etenkin Suomessa ajatellut, että eihän tässä nyt mitään ihmeellistä ole tapahtunut, jatketaan elämää niin kuin tähänkin asti! Niin mäkin melanooman alkumetreillä mietin, että eihän mulla nyt voi mitään syöpää olla, mitä nuo lääkärit horisevat. Mutta sitten kun alkoivat toimenpiteet, nousi taisteluhenki. Se pysyi yllä kaikki ne leikkaukset, komplikaatiot ja sairaalareissut. Revin hurttia huumoria rankoista tilanteista (joita viljelin toisessa kirjassani Viisi vuotta elämästäni – melanoomasta meditaatioon), minkä avulla pidin pääni kasassa. Vasta kun koko prosessi oli ohi ja aloin parantua, iski jälkipaniikki. Tajusin, mitä olisi voinut tapahtua, ja mitä mulle todella oli tapahtunut viimeisten viikkojen aikana. Silloin tuli itku.

Mutta nyt ei ole hoitoprotokollaa. Ei ole mitään, minne pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä. Päivisin on vain aikaa. Jopa introvertille alkaa tässä vaiheessa tulla fiilis, että ei tämä hyggeily olekaan enää niin trendikästä. Joku raja se on kotoilullakin! Mutta sepä se, kun kukaan ei tiedä, missä se raja menee. Jos kuitenkin alkaa panikoida sitä, että miten kauan tämä vielä kestää, niin siinä voi saada itsensä hysteeriseen tilaan. Ja se on ihan turhaa, koska KUKAAN ei tiedä. Kestää minkä kestää. Itse en ole onneksi yleensä hysteeristä tyyppiä. Hermot voivat mennä arjessa pienistä asioista, mutta kun tulee jokin iso kriisi, mulla kestää pää aika hyvin. Hysteeriseksi heittäydyin vain silloin, kun löydän koirastani lihavan ällöttävän punkin ja se pitää ottaa itse pois. Siinä vasta show…

Kiitos koirani ja kaikkien ystävien ja tuttujen viestittelyn, naapurin ja Facebookin, en ole kokenut itseäni yksinäiseksi, mutta moni voi kokea. Pakotettu eristäytyminen ja pysähtyminen voivat nostaa paljon negatiivisia tunteita pintaan. Perheenkään kanssa ei välttämättä suju (alkoholin ja kotiväkivallan aiheuttamien ongelmien on jo todettu lisääntyneen monessa maassa). Rahasta ja tulevista töistä voi olla iso huoli ja ahdistus. Se voi purkautua vihana ja ahdistuksena. Kuten aiemmin kirjoitin, kaikki tunteet on sallittuja ja ymmärrettäviä. MUTTA kaikkia tunteita ei tarvitse ja pidä näyttää eli purkaa muihin ihmisiin.

Mäkin olen nyt ilman työtä. En kutsu itseäni työttömäksi, koska firma on yhä pystyssä. Tämä nyt on tällainen välivaihe ennen jotain uutta. Ennen siis loppuelämää, joka on täysin auki. Isoja kysymyksiä on ilmassa. Espanjassa tulee työttömyys räjähtämään, eikä Suomessakaan ole tilanne kovin hyvä. Huonoimmat fiilikset koinkin tässä juuri niinä päivinä, jolloin koetin miettiä tulevaisuuttani, kuten ensi syksyä. Tietenkin kesäkin on tässä välissä, jonka toivottavasti vietän Suomessa, mutta nyt on ihan aikuisten oikeasti auki, joudunko muuttamaan Espanjasta takaisin Suomeen. Se olisi joutumista. Vasta nyt puolentoista vuoden jälkeen tuntuu, että olen pääsemässä tämän maan tapoihin sisään (kirjoittaessani tätä ulkona huutavat sireenit kunnianosoituksena Espanjan terveydenhuollolle sekä raikuu Eviva Espanja -biisi), mulla on täällä nyt luotettavia ja fiksuja kavereita, kieli on alkanut tarttua päähän ja tietty mulla on oma ihana koti. En pysty kuvittelemaan itseäni Suomen pimeyteen ja kiireiseen elämäntyyliin, en ainakaan ahdistumatta (vaikka siellä on ihania ystäviä ja perhe!). Mutta moni muukin on täältä joutunut palaamaan Suomeen jo ennen koronaa, kun ei ole löytynyt mielekästä työtä tai työtä, jolla saisi elätettyä itsensä. En olisi siis ensimmäinen vastahakoinen paluumuuttaja. Se on yksi realistinen vaihtoehto, koska KAIKKI vaihtoehdot ovat nyt oikeasti auki.

Päätin kuitenkin olla miettimättä asiaa nyt, kun millekään ei voi tehdä mitään. Ja aina ennenkin asiat ovat jotenkin ihmeellisesti järjestyneet. Eteeni on tupsahtanut oikeat asiat ja ihmiset juuri oikeaan aikaan. Niitä tarinoita olisi vaikka kuinka. Esimerkiksi 29-vuotiaana tajusin haluavani toimittajaksi selaillessani aluelehteä ja törmätessäni tiedotusopin linjan mainokseen. Mä kylläkin selasin aluelehteä tilatakseni kännykkään uuden puhelinäänen – muistatteko, kun silloin niitä piti silloin tilata? Oivallus iski kuin lekalla päähän: sillä hetkellä tiesin, että siinä oli Mun duuni. Nyt kuusitoista vuotta myöhemmin en voi muuta sanoa kuin että mikään muu työ ei sovi mulle paremmin kuin toimittajan työ. Mutta nyt on senkin uran jatko auki. Katsotaan, mitä tapahtuu ja mihin elämä vie. Se on nyt herran hallussa, tai pikemminkin universumin hallussa. Toivottavasti siellä ylhäällä on jollain ässä hihassa – mä yritän sillä aikaa pitää yllä hyvää spirittiä ja uskoa muilla korteilla. Tämä on muuten varmaan sitä kriisin kolmatta vaihetta, käsittelyvaihetta ja asteittaista sopeutumista.

Huomatkaa, että ihmiset reagoivat tähän tilanteeseen tosi eri tavoin, enkä pysty puhumaan kuin omasta puolestani. Kavereidenkin fiilikset ovat menneet aika eri tahtiin kuin omat. Mutta kyllä me ihmiset ollaan aika sopeutuvaisia. Me sopeudumme niin kriisiolosuhteisiin, kuin kriisin jälkeen taas vanhoihin samoihin tapoihin yllättävän nopeasti.

Sanovat, että pimeintä on juuri ennen auringonnousua. Kuvassa on kuitenkin auringonlasku. Ehkä pimein kohta on vielä tulossa, mutta nyt on vain parempi mennä eri vaiheiden mukana haraamatta vastaan.

1,35,156,176.479004

Mutta yhteen asiaan mun on ollut todella vaikeaa sopeutua: siihen, etten saisi koskea naamaani! Miten siellä onkin niin paljon räplättävää? Koko ajan kutittaa jostain: nenästä, silmästä, kulmakarvasta, poskesta, leuasta, ja pitäähän sitä otsatukkaakin alvariinsa huitoa pois silmiltä. Jos mä nyt kuolen siihen, etten voinut olla kajoamatta lärviini, niin kirjoittakaa hautakiveeni: ”Teki mittavan uran kirjoittajana, sitten raapi nenäänsä. Lepää rauhassa”.

5. Oliko gekon luuranko Merkki?

Ne jotka mua yhtään tuntevat, tietävät, että mietin asioita tosi paljon symboliikan kautta. Sitä voivat olla vaikka sydämen muotoiset asiat luonnossa juuri silloin, kun olen pyytänyt merkkiä johonkin tilanteeseen tai asiat tai ihmiset, jotka tupsahtavat eteeni. Yleensä, jos törmäät samaan viittaavaan merkkiin kolme kertaa lyhyen ajan sisällä, voit olla varma, että sulle yritetään lähettää jotain viestiä.

Yhteen aikaan bongailin sydämiä kymmenittäin.

Myös korttitulkintoja tehdessäni on tärkeää ymmärtää tarot-korttien symboliikkaa ja osata yhdistää useiden korttien viestit kokonaisuudeksi. Samoin aloin jo vuosikausia sitten selkähelvettini aikaan tutkia, mitä kehon kivut meille ja meistä kertovat. Aina jonkin vaivan ilmaantuessa mietin, missä kohtaa kehoa se ilmenee ja mitä se voi symboloida tunnetasolla. Eläimetkin symboloivat mulle aina jotain, sekä unissa että livenä. Tärkeää on etenkin se, missä tilanteessa mitkäkin eläimet ilmestyvät. Kuten muutama vuosi sitten, kun hyvä ystäväni muutti uuteen kotiin vaikeassa elämäntilanteessa ja löysi uuden asuntonsa takasta pikkulinnun. Hän soitti minulle ihan kiihtyneenä:

-Apua, mun kämpässä on lintu! Mitä mä teen?

-Mikä lintu se on?

-Se on varmaan X (en enää muista, mikä se oli).

-Oota, mä googletan.

-Nyt se lähti lentämään!

-Hei, se on Jumalan sanansaattaja! Se tuo sulle hyviä uutisia.

-Okei, mutta nyt se Jumala paskoo ympäri kämppää! Miten mä saan sen pois?

Olemme hekotelleet tälle monet kerrat, etenkin, kun tämä tapahtui vielä toisen kerran toisen linnun löytyessä asunnosta! Musta ei ollut paljon apua hätätilanteessa – mutta pystyin kyllä kertomaan lintujen välittämät sanomat.

Ystävälläni on aina ollut erityinen suhde pikkulintuihin, mulla taas ei. Luulin kylläkin asian muuttuneen, kun vuosi sitten muutin tähän nykyiseen asuntooni Fuengirolassa. Samaan aikaan päätti myös pääskypariskunta muuttaa mun ulko-oven yläpuolella olevan lampun päälle. Ajattelin, että ne olivat palanneet samaan paikkaan kuin ennenkin, mutta kuulin, että eivät ne olleet ennen asuneet siinä. Olin otettu – ajatella, että ne halusivat tulla asumaan juuri mun ovelle, kaikista kymmenistä vaihtoehdoista! Pääskyjenhän sanotaan tuovan iloa ja onnea. Mun uusi koti oli siunattu!

Nämä olivat niin söpöjä – aluksi. Kun astuin ovesta ulos, niin siinä ne kököttivät enintään metrin pääni yläpuolella.

35,34,317,349.095184

Onni alkoi kuitenkin vaikuttaa hieman kyseenalaiselta siinä vaiheessa, kun ne alkoivat rakentaa pesää. Oven juureen alkoi tippua savea, heiniä ja linnunpaskaa. Ei kovin hygieenistä, varsinkin kun koirani tepasteli sotkun päältä harva se päivä. Sitä paitsi heräsin joka aamu kuudelta niiden sirkutukseen – iloiseen toki – mutta itse en ollut ihan iloisimmillani siihen aikaan aamusta.

Jotain oli tehtävä, ennen kuin ne tekisivät poikasia, enkä pääsisi enää kotiin. Alkoi kahden kuukauden väsytystaistelu, jota pääskyt johtivat aluksi 5-0. Koetin poistaa pesänalun pari kertaa, mutta alle viikossa tilalle oli ilmestynyt uusi. Piirsin paperista pelotteeksi korpin ja ripustin CD-levyn. Facesta opin, että se oli väärä lintu, eikä ilmeisesti musakaan ollut tarpeeksi huonoa. Pyysin kyllä kaveria tuomaan Mikko Alataloa, mutta hän toi jotain muuta. Sitten laitoin lampun päälle rapisevaa sellofaania, mutta eivätkö ne olleet senkin päälle rakentamassa pesää. Lopulta liimasin lampun katolle tekoruusun ja se tepsi. Pääskyraukat kävivät kuitenkin lentämässä uukkaria lampun edessä päivätolkulla, ennen kuin luovuttivat.

Pääskyt vain nauroivat korpilleni ja CD-levylleni ja paskoivat niiden alle.

34,35,276,283.220093

Kyllähän se vähän pahalta tuntui. Onneksi minulle alettiin tuoda lisää onnea parvekkeen kautta. Siellä alkoi kiipeillä gekko, jonka siis myös sanotaan tuovan onnea. Eräänä päivänä etuovella päivystänyt pikkuinen gekko livahti sisään kotiini ja katosi koko päiväksi, kunnes illalla nukkumaan mennessä näin sen kiipeilevän makuuhuoneen seinällä juuri pääni päällä. Sen yön nukuin sohvalla, olenhan hyvin vieraanvarainen. Seuraavan kerran tapasin sen monta päivää myöhemmin, kun meinasin imuroida sen – se oli piiloutunut eteisenmaton alle. Gekko pääsi taas livistämään makuuhuoneeseen ja katosi. Luulin, että se oli löytänyt ulos avonaisesta ikkunasta, kun en nähnyt sitä enää.

Söpöliini tämäkin. Mutta tämä ei ollut se gekko, joka livahti sisään.

Samoihin aikoihin majoitin myös sudenkorennon yhdeksi yöksi olohuoneessani. Illalla oli parvekkeenovista lentänyt sisään jotain, jota en ollut ehtinyt nähdä, enkä jaksanut ruveta etsimään sitä. Aamulla huomasin, että katossani räpisteli sudenkorento. Senkin symboliikka on huikea (esim. ilo, valo, muutos, keveys). Silloin ajattelin olevani todella siunattu, kun kaikki onnea tuottavat eläimet tulivat sisään ovista ja ikkunoista. Olin todella löytänyt unelmieni kodin Espanjasta!

Sitten menikin pitkä aika, kun ei näkynyt yhtään ylimääräistä eläintä kodissani. Kunnes kaksi viikkoa sitten, juuri kun Espanjaan oltiin julistamassa hätätila, minä päätin tehdä suursiivouksen. Siirtelin huonekaluja, että sain mopattua myös niiden takaa. Makuuhuoneen lipaston takaa tuli mopin mukana jotain rapisevaa. Otin sen käteeni ja kauhuistuin: se oli gekon luuranko!

Gekon luuranko oli noin pikkusormen pituinen. Sillä oli ollut aika pölyinen kuolema.

24,28,367,382.500122

Kun olin toipunut ensijärkytyksestä, tuli suru. Miksi se gekko ei ollut löytänyt tietänsä ulos? Sitten aloin pohtia…Mitä tuo gekon luuranko symboloi? Luurangon symbolihan oli selkeä: kuolema. Mutta minkä kuolema? Oliko se merkki, että joku läheinen kuolisi koronaan? Tai minä? Oliko se merkki siitä, että asuntoni onni oli kuollut ja minun aikani tässä asunnossa olisi ohi? Vai liittyikö se koko maailman ja Espanjan hätätilaan?

Mieleen tuli tarottien kuolema-kortti. Siinähän on kuvassa ihmisen luuranko viikatteen kanssa. Mä olen aina tykännyt siitä kortista, koska kuolemahan tarkoittaa aina jonkin vanhan kuolemisesta. Muuten uusi ei voi syntyä. Se on siis muutoksen kortti. Avainsanoja ovat esimerkiksi ”ulkoinen muutos, valmiiksi saaminen, ero, siirtymä vanhasta uuteen”.

Gekko piti googlettaa. En tyytynyt vain liskon symboliikkaan, vaan halusin löytää kuvauksen nimenomaan gekon ominaisuuksista. Löysin tällaisia: muuntautumiskyky, sopeutumiskyky, uusiutuminen, transformaatio. Gekko on resilientti ja hätätilanteessa pystyy pakenemaan nopeasti, vaaran uhatessa voi jopa katkaista häntänsä ja kasvattaa sen myöhemmin uudelleen. Siksi gekko symboloi elämän kiertokulkua ja uudelleen syntymistä.

Tulkitsin löydökseni niin, että se edusti totaalista vanhan kuolemaa. Se ei enää muuntautuisi ja sopeutuisi, vaan vanha on nyt täysin kuollut ja on aika aloittaa täysin alusta. Koen sen tarkoittavan sekä koko maailmaa, että myös omaa elämääni. Nyt ollaan niin suuren transformaation äärellä, että mitään ei jää vanhasta enää jäljelle, mutta sekin kuuluu elämän kiertokulkuun. Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Mutta nyt täytyy syntyä kokonaan uudelleen.

Löysin gekosta myös sellaisen tiedon, että gekkoa on aikoinaan pidetty arvostettuna toteemieläimenä. Tajusin mielenkiintoisen yhteyden vasta nyt tätä kirjoittaessa, että mähän päätin avata Toteeminainen-blogini ihan pari päivää luurangon löytymisen jälkeen. Olkoon gekko siis Toteeminaisen toteemieläin.

Samaan aikaan ystäväni, jolla on se erityinen suhde pikkulintujen kanssa, löysi ulko-oveltaan perhosen. Hänellä on myös mieletön kyky vetää puoleensa perhosia (jopa nyt maaliskuun puolivälissä!). Perhonen symboloi niin ikään transformaatiota, mutta kauniimmalla ja keveämmällä tavalla. Että ihan kiva, että ystäväni muodonmuutos tapahtuu kauniisti ja kepeästi ja minä kolisuttelen luita ja lyön pääkalloa seinään, kunnes jotain uutta alkaa syntyä.

Perhonen ystäväni kämmenellä. Kuva on otettu täältä Benalmadenan Perhospuistosta.

Mihinkään ei tietenkään kannata suhtautua liian vakavasti. Elämä kyllä näyttää, mitä on milloinkin tehtävä. Uskon, että lähes kaikella on jokin tarkoitus, ja jos se ei aukea heti, se voi selvitä myöhemmin. Ja etenkin uskon, että kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Jos olisin vaikkapa löytänyt sen gekon skeletonin nyt, kun elämme täällä viidettätoista päivää kotiarestissa, olisin saattanut ajatella, että hei ihanaa, uusi kaveri! Olisin saattanut kutsua sen katsomaan espanjalaista tietovisaa mun ja koirani kanssa. Sudenkorennolle olisin tarjonnut aamukahvit ennen kuin se olisi jatkanut matkaansa. Pääskysten kanssa olisin saattanut hetken haastaa ohi mennessäni, että mites se rakennusprojekti edistyy. Että ihan tervettä hommaa tämä on vielä tähän mennessä ollut.

T: Toteeminainen

Benalmadenan perhospuiston perhoset lensivät heti ystävääni kiinni – eivät minuun. Kuvassa PerSonen.

Mä sen sijaan sain unohtumattoman kontaktin vallabin kanssa, joka oli myös puistossa vapaana. Pitkän aikaa se rapsutteli itseään joka puolelta, eikä välittänyt tuon taivaallista vieressä töllistelevistä ihmisistä. Sitten se yhtäkkiä hokasi mut ja jäi tuijottamaan. Karvaisten eläinten kanssa mulla on aina ollut aika hieno yhteys. 

4. Tottumus (vai turtumus?) maailmanlopun meininkiin

Tarkistin eilen kaverilta, että eikös nyt ollakin kökitty sisällä kahdeksan päivää. Ei, vaan kuulemma kymmenen. Eli tänään on päivä 11!

Tämä arestissa oleminen on kyllä aikamoista. Päiväni Murmelina -osastoa, jokainen päivä on melkein samanlainen. Mutta niin se aika rientää, kun on hauskaa…Mulla on oikeasti hauskaa kirjoitellessani kaikenlaista hauskaa. Onneksi sain vanhan projektin rullaamaan, koska muutenhan aika saattaisi mennä vain haahuillessa. Tosin sekin on mulle tärkeää, yksi lemppariharrastuksistani.

Tämä kyseinen kaverini, joka sattui tietämään monennetta päivää lusimme kotona, herää joka aamu klo 7. Siis hänellä soi silloin kello!! Hän on tehnyt itselleen aikataulut, moneltako esimerkiksi jumppaa tai opiskelee. Todella kunnioitettavaa itsekuria. Mullakin oli joskus sellaista. Treeneistä en lipsunut koskaan. Nyt olen lipsunut jo kolmatta vuotta. Mutta luovuuteen sopii paremmin haahuileminen, että on aikaa, jolloin ei tee mitään tärkeää. Etenkin aamuisin mun pitää saada haahuilla niin, että juon puoli litraa kahvia rauhassa, nostan enkeli- tai Rohkeus-kortteja, luen uutiset ja käyn Facessa. No, joskus aamusmoothien teko ajoittuu vasta puoleen päivään, mutta muuten haahuiluni on ihan hanskassa. Sen jälkeen voin näpytellä koneella vaikka iltaan asti.

Vähän ikävämpi juttu on se, että ulos ei pääse haahuilemaan. Parasta täällä Espanjassa on juuri ollut ulkoilu ja luonto. Toisaalta se on todella omituista, että kaikkiin älyttömiin sääntöihin ja rajoituksiin alkaa tottua. Kuten lähtemään koiran kanssa lenkille passien kanssa. Tai se, että vilpittömästi hämmästyy, kun kaveri laittaa Suomesta viestiä, että hän on käynyt juuri lenkillä – ”Oikeasti?? Pystyvätkö jotkut vielä liikkumaan vapaasti?”. Se tuntuu käsittämättömältä (ja onkin, koska teidän siellä Suomessa olisi pitänyt ruveta suojautumaan koronaan jo ajat sitten. Mutta ei siitä sen enempää, tulen vaan vihaiseksi tästä aiheesta).

Passit vaan mukaan ja vamos pissalle!

35,35,298,313.141235

Mehän saadaan koiran kanssa käydä vaan kadunkulmassa, tai niin lyhyt lenkki, että koira ehtii tehdä hätänsä. Eikä saa lähteä enää ulkoiluttamaan koiraa naapurin kanssa (eivätkä pariskunnat voi mennä kauppaan yhdessä), vaan aina pitää liikkua yksin. Olen ollut sillä tavalla rebel, että ollaan pari kertaa kierretty koko kortteli. Olen pari kertaa myös pysähtynyt ottamaan kuvia kukista. Tällaisesta radikalismista voi pahimmillaan saada satojen tai tuhansien eurojen sakot, joten paree ottaa hienoja kuvia…Sekin on omituista, että sydän vähän hypähtää, jos näkee poliisiauton. Eikä vain siksi, että nämä poliisit täällä on komeita, vaan sitä miettii heti, että enhän vaan ole tehnyt mitään väärää? Onhan henkilötodistukset mukana? Ja selitykset mietitty, miksi olen täällä kadulla? Uskovatko he, että olen ihan oikeasti kauppaan menossa? Tulomatkalla ei enää tarvitse olla niin säikkynä, kun on todistusaineisto repussa tai ”mummokärryissä”.

Mummokärryt – paras ostokseni Espanjassa! Saan roudattua kilokaupalla ruokaa kauempaakin kaupasta.

Ärsyttävää on se, että nyt joudun käymään kaupassa pidemmällä kuin ennen. Lähikauppa, joka sijaitsee noin kolmensadan metrin päässä, sulki yhtäkkiä ovensa viikko sitten. Seinässä oli lappu, että olivat lähteneet kuukauden lomalle! Vielä edellisenä iltana olin käynyt siellä huomaamatta mitään muuta erikoista, kuin että myyjät olivat alkaneet käyttää hengityssuojaimia ja kertakäyttöhanskoja (ja nythän sekin on normaalia). Joku närkästynyt asiakas oli jättänyt alle lapun, jossa kirjoitti suurin piirtein näin: ”Nauttikaa lomastanne. Entä jos muutkin supermarketit seuraavat ”solidaarisuuttanne”? Kyllä lääkärit ja hoitajatkin ansaitsisivat lomaa”, terveisin entinen asiakas.

Suuntasin siitä toiseen lähikauppaan hitusen kauemmaksi. Siellä jouduin jonottamaan päästäkseni sisään. Kauppaan päästettiin kerrallaan 5-10 ihmistä. Sisään pääsi, kun yksi tuli ulos. Mua ennen oli noin neljä ihmistä ja odotin kaksikymmentä minuuttia. Sisällä sain hengailla aika vapaasti lähes tyhjässä kaupassa. Ensimmäisellä kerralla se tuntui oudolta, nyt se on ihan tavallista. Koskaan ei vain tiedä, miten pitkä jono siellä odottaa. Yllättävän lyhyet on onneksi olleet tähän mennessä. Ja täällä muuten pidetään todella hyvin turvavälit toisiin ihmisiin! Yksi kaveri ei eilen välittänyt turvaväleistä: kun mun edellä ollut nainen pääsi sisään ja jätti kultaisen noutajansa istumaan ovensuuhun (ilman hihnaa tietysti, Espanjan tapaan), koira päättikin tulla pitämään mulle seuraa ja sain rapsutella sitä odotellessani. EDIT: Luin juuri netistä, että koiran omistajalle olisi voinut rapsahtaa tästä hitonmoiset sakot. Vaikka koirien ei ole todettu levittävän koronaa, koiria ei pidä päästää lähikontaktiin kenenkään kanssa, ja niitä on pidettävä hihnassa. No, JOS sattuisin kuolemaan koronaan sen vuoksi, että rapsutin koiraa, niin ainakin kuolisin onnellisena.

Näinkin voi koiran jättää odottamaan liikkeen ovelle, kun käy itse asioilla.

36,35,160,159.543243

Kyseisessä pikku kaupassa jaetaan kertakäyttöhanskoja heti ovella sekä desinfiointiainetta. Isommassa Mercadonassa ei ollut hanskoja, mutta oli onneksi desinfiointiainetta. Mulla ei ole hengityssuojainta. Monet niitä käyttävät, ja itsekin mielelläni vetäisin sellaisen nenäni eteen, mutta ne ovat olleet joka paikasta loppu. Toisaalta hoitohenkilökunta tarvitsee hengityssuojaimia vielä enemmän kuin me muut.

Aiemmin, kun astui kotoa kadulle, ei voinut olla törmäämättä johonkuhun tuttuun. Ennätykseni kauppareissulla (se 300 metriä) on viisi tuttua. Siinä kesti jonkin aikaa päästä kotiin…Nyt lähes kaikki suomalaiset naapurit ovat kaikonneet, koska he lensivät sunnuntain viimeisillä lennoilla Suomeen. Hetken aikaa oli orpo olo, kun mun puoleinen osa talosta hiljeni (sisäpihan toisella puolella on kyllä vielä espanjalaisia). Nyt parina iltana kello kahdeksan taputukset on olleet kauttaaltaan vaisuja, vaikka tähän asti parvekkeilla on taputettu, vislattu, välkytelty valoja ja soitettu musaa jopa riehakkaasti. Mä olen ollut ainoa tällä puolella taloa, joka taputtaa. Koko talossa on tosi hiljaista. Ja kun ei kuulu liikenteen äänetkään (kun sitä ei ole), niin välillä on aika maailmanlopun meininki -fiilis. Kaipaan etenkin sitä, että jostain kuuluu musiikkia. En kaipaa toisen ihmisen pälätystä tai askelten ääniä, koska meillähän ei ole täällä seinissä mitään äänieristyksiä ja ihan kaikki kuuluu, mitä naapurissa tapahtuu (too much information…). Mutta linnunlaulu kuuluu nyt kirkkaasti ja läheisen joen sammakoiden kurnutus. Ollaan aika perusasioiden äärellä.

Alun ”riehakkuus” on vaihtunut nyt siis tasaiseen olemiseen, siis itselläni. Ihmisethän reagoivat mitä erilaisimmilla tavoilla koko tilanteeseen. Voisin jopa väittää, että luonteenpiirteet kärjistyvät. Jo ennestään itsekkäistä ihmisistä tulee ihan kusipäitä, pelokkaista hysteerisiä ja luottavaisista rauhallisia. Jospa tämä olikin jokin ”totuusvirus”?

T: Toteeminainen

P.S. Espanjan tilanne on nyt se, että noin 35 000 tartunnan saanutta ja kuolleita 2300. Ruumiita tulee liukuhihnalta sitä tahtia, ettei niitä pystytä ottamaan enää vastaan hautausmaille suojavarustepulan takia. On tää aika käsittämätöntä.

3. Näkökulman laki: onko kotiaresti uhka vai mahdollisuus

Meillä Espanjassa on ollut nyt kai viikon voimassa ulkonaliikkumiskielto. Tämä on ollut totaalista kotona kökkimistä, mihin monen pää on jo nyt hajonnut. Luin äsken uutisen, että kotiaresti tulee jatkumaan vielä 15 päivää lisää. Edessä on siis VIELÄ KOLME VIIKKOA ”kotoilua”!!!

Ei auta muu kuin lusia, onhan nämä luvut niin karmeat ja tulevat vielä pahenemaan. Eiliseen mennessä Espanjan koronatartuntoja oli lähes 25 000, tehohoidossa 1612, kuolleita 1326 ja parantunteita 2125. Andalusian alueella, missä siis itse asun, oli tilanne eilen tämä: tartuntoja 1515, tehohoidossa 53, kuolleita 40.

En ole kuitenkaan paniikissa (vielä). Mä olen ehtinyt tässä ajassa jo avata uuden blogin ja kaivoin vanhan kirjoitusprojektin pöytälaatikosta, jota olen näpytellyt innoissani eilisestä lähtien. Mulla on aina useita projekteja makaamassa jopa parin vuoden takaa, jotka ovat jääneet kesken joko inspiksen, ajan tai rahan loppuessa. Nyt on aikaa ja inspistä, rahatilanne taas tulee romahtamaan ihan pian. Toivottavasti se ei syö inspistä, niin kuin saattaa käydä (toisaalta en tunne ketään rikasta kirjailijaa, että kyllä ne opukset tuherretaan yleensä kovassa taloudellisessa paineessa).

Monella on tällä hetkellä huoli ja paniikki päällä, vaikka ei siellä Suomessa niin kova huoli kuitenkaan ole, että tajuaisitte pysyä kotona. Mutta henkinen kantti voi olla kovilla monesta eri syystä. Nyt kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota erityisesti niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja joita voi tehdä. Sitä voi kutsua näkökulman laiksi – se kasvaa, mihin kiinnittää huomiota. Jos kiinnität huomiosi vain uhkiin, pelko ja paniikki kasvavat. Jos näet mahdollisuuksia, voit löytää jopa iloa!

Mistä vinkkelistä katsot maailmaa?

Me kaikki elämme samaa todellisuutta, jossa tapahtuu tiettyjä asioita, mutta tulkitsemme sitä eri tavoin, eri näkökulmista. Näkökulmaan vaikuttavat omat uskomukset, mutta myös kokemukset. Onko sulla sellainen kokemus, että kukaan ei auta, vai uskotko, että aina löytyy jokin ratkaisu (Huom, uskomukset usein vahvistavat ja ohjaavat kokemuksia. Jos uskomukset ovat kovin negatiivisia, niitä kannattaa yrittää muuttaa).

Tässä esimerkkejä eri näkökulmista tässä tilanteessa:

Katastrofi. Lama. Elämä loppuu. Kaikki on mennyttä. Me kuollaan ja joudutaan kadulle! Multa tippuvat hampaat, enkä pääse vuoteen suihkuun! Alan paukuttaa kattiloita kadunkulmassa elättääkseni itseni. Lapset steppaavat vieressä samaan tahtiin ja keräävät kolehdin.

Mielenkiintoista…Mitähän tässä tapahtuu ja miksi? Millainen maailmanvoima laittaa ihmissilmälle näkymättömän viruksen tuhoamaan niin paljon elämää? Miten tämä Universumi oikein toimii? Kuka siellä oikein vastaa näistä virusasioista?

-Hyödyllistä. Nyt voin katsoa omiakin asioita eri perspektiivistä. Mistä voisin luopua heti, kun tästä selvitään? Mihin olen ihan turhaan käyttänyt aikaani tähän mennessä? Jos kuvittelisin, että kuolisin huomenna, niin katuisinko sitä, että kuuntelin aina senkin Sirkan valituksia, jolla ei ikinä ollut mitään hyvää sanottavana, ja uuvutin itseni kiltteyttäni? Entä mitä haluaisin vielä tehdä tulevaisuudessa?

Tässä tulee vielä mun omat 15 syytä, millaisesta näkökulmasta katson omaa tilannettani:

  1. Koen olevani turvassa, koska todellakin pysyttelen kotona. Käyn vain kaupassa.
  2. Vielä on tulossa hieman rahaa. Se antaa aikaa hengittää. Mulle siis on aina ollut tyypillistä se, että rahaa on ollut vain pariksi viikoksi kerrallaan, kuukausipalkka on mulle vaan märkä uni.
  3. Kuudentoista vuoden freelance-urani/yrittäjyyteni aikana olen kokenut monta kertaa ennenkin tilanteen, jolloin ura on ollut katkolla tai muuten vaan rahat on loppuneet. Olen ollut siitä onnekas, että olen saanut apua silloin, kun on ollut tosi hätä. Uskon, että saan nytkin ainakin ruokarahaa, jos tarvitsen. Mulla on siis kokemus siitä, että selviän, koska olen ennenkin selvinnyt todella synkistä ajoista. Ja sen jälkeenkin olen vielä noussut kuin Fenix ja tehnyt hienoja juttuja.
  4. Käytin jo stressivarastoni loppuun alkuvuodesta, jolloin heräsin monesti keskellä yötä miettimään työ- ja asumiskuvioita. Kyllä kannatti valvoa! Lopputuloksena oli kokovartalojumi ja päänsärky. Ei vastauksia. Nyt voin antautua tälle hetkelle, koska kukaan muukaan ei vielä tiedä, millainen maailma meitä odottaa tämän kriisin jälkeen.
  5. Olen ollut aina taipuvainen näkemään liiankin monia mahdollisuuksia ja siksi olen takonut liian montaa rautaa melkein polttaen itseni loppuun. Nyt niitä karsitaan mun puolesta pois. Se säästää omalta pähkäilyltä. Voin antaa ohjat Universumille ja pyytää: ”Näytä, mihin mua tarvitaan!”
  6. Koronan antama hengähdystauko tuli tarpeeseen. Kun kiire loppui, tuli tilaa selkeydelle ja rauhalle.
  7. Tilanne opettaa miettimään uusia ratkaisuja ja olemaan luova. Se onnistuu vain, jos ei anna pelolle valtaa. Jotenkin mä uskon, että kaikki järjestyy, vaikken tiedäkään miten ja milloin. Pakkohan kaiken on järjestyä! Eihän kukaan meistä pysty elämään ilman rahaa.
  8. Nyt voin käyttää aikaa omiin projekteihini. Ehkä niistä jonain päivänä tulee jotain julkaisukelpoista – uusia kirjoja?
  9. Nyt on aikaa tehdä myös kaikkia niitä asioita, joita en ole ehtinyt aiemmin tehdä. Aion ainakin opiskella espanjaa ja tehdä vaatekaapin konmarituksen. Harkinnassa on ollut myös joogan aloittaminen uudestaan, kun nyt on tarjolla vaikka mitä jumppaa ja humppaa netin välityksellä. Olen vielä vaiheessa ”suunnittelen joogaharrastuksen aloittamisen harkitsemista”.
  10. Olen saanut todella paljon viestejä eri ihmisiltä, kuten sellaisiltakin kavereilta, joiden kanssa en ole ehtinyt olla yhteyksissä vähään aikaan. Ihanaa, kun on aikaa kysyä: ”Mitä sulle kuuluu?”.
  11. Olen saanut mahdollisuuden kuunnella intuitiotani, joka on ollut koomassa ainakin pari kuukautta. Nyt, ilman kiirettä, pystyy kuulemaan oman intuitionsa äänen. Sen kautta mulla lähti luovuus rullaamaan ja varmasti muitakin vastauksia alkaa pompsahdella. Aivan mieletön voimavara, eikä maksa mitään!
  12. Hurtti huumori kukkii. Eikä maksa mitään.
  13. Tavallaan, kun on niin paljon hävittävää, ei ole mitään hävittävää. Siksi uskalsin avata tämän bloginkin. Yhtään aiemmin ei olisi onnistunut. Ja kun olin niin väsynytkin, niin ei mulla ollut mitään annettavaa kenellekään. Viimeinkin on jotain sanottavaa.
  14. Uskon ihmeisiin. Jos on tehnyt aina hyvää duunia hyvällä asenteella, niin se jää jonkun mieleen ja tallentuu hyvän karman tilille. Mulla on kokemuksia siitä, että joku ottaa ihan yhtäkkiä yhteyttä vaikka kymmenen vuoden takaa, kun hän on muistanut, että mähän olin hyvä ja pätevä tyyppi. Taisin itse asiassa jo eilen saada yhden aika tärkeän viestin. Uskon, että ihmeitä tapahtuu sellaisille, jotka ovat sille avoinna.  
  15. Mun uteliaisuus kaikkea uutta kohtaan vie mua tässäkin tilanteessa eteenpäin: mitenhän tämä maailma järjestäytyy uudelleen? Mielenkiintoista…

P.S. Mun piti alun perin tehdä ihan muutaman kohdan lista, mutta tuli 15. Että ihan hyvin on vielä asiat.